Veljekset Tomminen on perustettu kahden veljeksen toimesta vuonna 1974. Tuolloin tuotevalikoimaan kuuluivat ovet ja ikkunat.

Nyt toimintaa pyörittävät poika ja isä.Tuotevalikoimamme on rajattu mäntypaneloituihin puukehysoviin (umpiovet ja lasiaukolliset). Ovet ovat puuvalmiita. Vakiomittaisten lisäksi teemme myös erikoismittaisia ovia.

Yleisimpiä vakiokokoja meiltä löytyy heti varastosta.

Käyttämämme puutavara on Suomesta hankittua valikoitua mäntyä. Ovet valmistetaan Keski-Uudellamaalla, Tuusulan Kellokoskella, viljavien peltojen keskellä.

Olemme keskittyneet myymään yritysasiakkaille, esimerkiksi puutavaraliikkeille, rautakaupoille ja rakennusliikkeille. Pitkät asiakassuhteemme perustuvat vankkarakenteisten tuotteiden lisäksi mm. luotettaviin toimituksiin ja kohtuullisiin toimitusaikoihin.